maanantai 17. toukokuuta 2010

3D-SM Petikossa

Kesän toiset kisat olivat viime lauantaina Vantaan Petikossa järjestetyt 2-nuolen 3D-SM kisat.

En ollut koskaan ampunut kyseisellä radalla, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Rata sijaitsi kahta puolta maantietä ja kummallakin puolella maasto oli kallioinen, joten montaa tasamaa rastia ei ollut, vaan lähes aina ammuttiin joko ylä tai alamäkeen. Juuri tuo vaihtelevuus teki radasta hienon ja mielenkiintoisen. Kymmenet tuhannet valkovuokot ja hiirenkorvilla oleva luonto kruunasi kokemuksen :) Pisteenä i:n päälle oli aurinkoinen ja suorastaan helteinen sää.

Itse kisa sujui itseltäni yli odotusten. Sain ammuttua oman ennätykseni 2-nuolen kisassa. Nyt uusi enkka on 200 pistettä ja sillä irtosi neljäs sija. Pronssimitallin hävisin tiukan mutta rehdin kamppailun jälkeen kolmella pisteellä. Tietysti tuo harmittaa, mutta muuten kisasta jäi tosi hyvä fiilis.

3D-eläin Talosaari

Meikäläisen jousiammunta kausi 2010 käynnistyi reilu viikko siten ammutuissa Talosaaren 3D-eläin kisoissa.
Koko viikon sääennusteet olivat luvanneet viikon lopulle kovia sateita. Sadetutkakuvia tuli seurailtua tiiviisti loppu viikolla ja varsinainen osallistumis päätös tapahtui vasta lauantai aamulla, kun tutkakuva näytti pahimpien sateiden menneen jo Helsingin yli.
Takana oli vasta kolme ammunta kertaa ulkona ja talvella en ollut ampunut yhtään, joten luotto omiin kykyihin oli kovilla. Onneksi tuli lähdettyä, sillä taivaalta ei tullut pisaraakaan vettä ja ilmakin oli sen verran lämmin että sormet eivät palelleet. Ammuntakin sujui ihan hyvin ja viides sija irtosi 159 pisteellä. Lonkkariampujia oli miesten sarjassa seitsämän ja naisten sarjassa yksi.
Nuolia rikoin kisan aikana kaksi ja yksi hävisi. Viimevuoden syksyllä tein pari tusinaa nuolia ja nyt kahden kilpailun ja harjoittelun jälkeen jäljellä on enää tusina, joten uusia aihioita pitää pistää tilaukseen.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Ensimmäiset kisat

Wilhelm Tell järjesti maastojousiammunnan 3D SM-kisat talosaaressa 20.09. Puitteet kisaan olivat hienot ja ilmakin suosi auringon paisteella. Itse kisa alkoi muutamalla pummilla, mutta alkoi niitä osumiakin tulla kisan edetessä. Kokonaispisteet olivat 154, joilla irtosi 7. sija. Kaikiaan lonkkariluokassa oli 9 osallistujaa. Alla muutama kuva radan varrelta.







perjantai 18. syyskuuta 2009

Viini ja Nuolet

No nyt ovat työkalut valmiit. Viikon lopusta näyttää tulevan ilmojen puolesta kaunis :)



torstai 27. elokuuta 2009

Nuoli valittu

Nyt on päätös tehty. Valinta osui 5/16", 40#-45# cedar puunuoliin joissa 70gr:n kärjet ja 3" sulat. Toisena vaihtoehtona olisi ollut Mukkanuolen saman paksuinen 35# mäntynuoli 3" sulilla varustettuna. Spineltään ja lennoltaan nuo olivat hyvin samanlaisia, joten valinta tapahtui fiilis pohjalta.

Tuo Mukkanuolen 11/32", 40#, 125gr kärjellä ja 4" sulilla lensi myös hyvin. Tuolla vai joutui ottamaan metrin verran korkoa ememmän 50m matkalla verrattuna 5/16" nuoliin, jotka osuivat päin korolla. Tuo olisi oiva metsästys nuoli. Viimeistelyltään Mukkanuolet ovat todella hyviä.

tiistai 25. elokuuta 2009

Testausta

Pakollisen tauon jälkeen nuolien testaus pääsi jälleen käyntiin. Vaihdoin eilen 40# nuoliin 125 gr:n kärjet ja lisäksi sain Mukkanuolelta muutaman ohuemman (5/15" 35# 3" sulilla) nuolen joihin laitoin 70 gr:n kärjet.

Kärjen painon lisäyksellä oli selvä vaikutus, ja nyt sulatonkin nuoli osuu 20m:stä suunnilleen samaan nippuun. Lisäksi nuoli lähtee jousesta pehmeästi, eikä jousi potkaise tai pärise. Varteen otettava vaihtoehto, vai tuo paino mietityttää. Täytyy ampua pidempiä matkoja ja arvioida onko korko järjellinen.

Myöskin tuo ohuempi nuoli toimi hyvin. Noissa vain on eri nokki, joka on tosi kireä. Vaihdan nokit samoiksi kuin noissa paksummissa ja ammun uudestaan.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Nuolitesti jatkuu...

50m uusinnasta ei saanut sen enempää tolkkua kuin ensimmäisestäkään kerrasta, joten päätin ampua sulattoman nuolen testin noin 20m:stä.

No, nyt alkoi eroa löytyä. 35# on löysin niinkuin pitääkin. Sulattoman osumat olivat oikealla juuri ja juuri taulussa. 40# ja 45# olivat sitten niin paljon vasemmalla että eivät edes osuneet tauluun. En olisi uskonut että 35# ja 40# välillä on noin iso ero. Spinessä noilla ei oo eroa noin 2-3mm

Noissa kaikissa on tällä hetkellä 100gr:n kärjet. Vaihdan seuraavaksi noihin 40# ja 45# nuoliin 125gr:n kärjet ja ammun uudestaa. Tietysti jousen jänneväli vaikuttaa myös siihen missä vaiheessa nuoli irtoaa jänteestä, ja tätä kautta siihen ehtiikö nuolen perä väistää jousta.